Huolto 24h
010 836 3100

Laatuovien asiantuntija aina lähelläsi - Sami Lehtinen


Mesvac Hörmann toimittaa suuren valikoiman huippulaadukkaita teollisuus-, palo- ja nosto-ovia kaikkialle Suomeen. Paikallinen asiantuntijamme neuvoo ja suosittelee juuri sinun tai yrityksesi kiinteistöön sopivan ja käyttötarpeiden mukaisen ratkaisun.
Etelä-Savon, Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan alueella asiakkaita palvelee aluemyyntipäällikkö Sami Lehtinen.

Sami Lehtinen Mesvac Oy


Aiemmin Lehtinen toimi Mesvacilla asentajana, erilaisten oviratkaisujen käyttöympäristöt ovat siis hyvin hallussa.
-Alueellani on paljon metsäteollisuutta. Nosto-ovia uusitaan esimerkiksi silloin, kun linjastoihin tulee muutoksia tai kiinteistön käyttötarkoitus muuttuu. Tarkoituksenmukaisilla ovilla tehostetaan tuotantoa.

Mikkeliläiselle Lehtiselle kertyy ajokilometrejä, hän käy kohteissa mahdollisimman varhain suunnitteluvaiheessa.
-Viihdyn hyvin reissuhommassa, maisemat vaihtuvat ja jokainen päivä on erilainen. Samalla viikolla työn alla voi olla yksittäinen nosto-ovi toisaalla ja valtavan elintarvikevaraston kymmenet pikarullaovet toisaalla.

Lehtinen liputtaa avoimen kaupanteon puolesta. Hän käy tarkkaan läpi tuotteiden soveltuvuuden kohteeseen.
-Mietin yhdessä asiakkaan kanssa, mitkä vaihtoehdot olisivat heille kaikkein kannattavimmat ja kussakin tilanteessa järkevimmät. Tärkeintä on asiakkaan kannalta paras mahdollinen lopputulos.


Aluemyyntipäällikkö Sami Lehtinen, Etelä-Savo, Kymenlaakso, Etelä-Karjala
p. 010 836 3043  sami.lehtinen@mesvac.fi



Laajan tuotevalikoimamme ja erikoisosaamisemme ansiosta toimitamme ovi- ja kuormauslaiteratkaisut perustarpeista aina vaativiin erikoiskohteisiin. Mesvac mukana rakentamassa muun muassa näissä kohteissa:

Vaasan Keskussairaala Bothnia 5 High - Olvi Oyj Iisalmi - Lempäälä-talo - Rovaniemen lentoasema - Keskustakirjasto Oodi - Raumaster Paper - KymiRing - Kauppakeskus Lundi Porvoo - Olympiastadion - Lähipalvelukeskus Hertsi

Mesvac on Länsimetron palorullaovien toimittaja
Julkaistu: 27.8.2020 8.45.10